Hanoi Rocksin eilinen keikka oli niin ihana, että olen aivan mykistynyt. Hanoi Rocksin akustinen kiertue on aivan mahtava idea, joka sietäisi saada jonkun palkinnon: akustisena Hanoi voi kiertää sellaisia paikkoja, jonne heidän normaali shownsa ei koskaan mahtuisi. Keikkalistalta löytyy Joensuun lisäksi muun muassa Varkaus ja Tornio. Pieni keikkatila (Joensuussa Kellari) takaa myös sen, että bändi on kosketusetäisyydellä yleisön eturivistä. Olen itse nähnyt Hanoin ennenkin livenä, kerran tai kahdesti, mutta ne ovat olleet festarikeikkoja, jossa yleisö on tosi kaukana lavasta. Nyt tilanne oli aivan toisenlainen. Olin eturivissä aivan Mike Monroen jalkojen juuressa, mikä on ihan käsittämätöntä :)

Tuossa kuva, josta näkyy, miten lähellä sitä tosiaan oltiin. Zoomia ei ole käytetty tässä ollenkaan:



Kaikkien muiden suosikki taitaa olla Mike, mutta minun ikuinen rakastettuni on Andy. Ärsytti, kun jotkut yleisössä naureskeli Andylle, kun sen puheesta ei saanut selvää ja kun se teki jotain muuta andymaista, mutta hei, se on Andy! Ei se ole tullut sinne huvittamaan ihmisiä, vaan esittämään taidetta.



Mutta on se Mikekin aivan ihana, ei sillä:



Ihanaa, että on tuollaisia 46-vuotiaita! Kun kuulin Hanoi Rocksin tekevän comebackin, olin vähän huolissani, että ei kai ne tee itsestään naurattavia (monet vanhojen bändien comebackit on olleet naurettavia), mutta ehei, Hanoi sen kun paranee vanhetessaan! :) Tyylikästä.

Hanoi Rocks esiintyi nyt ensimmäistä kertaa ikinä Joensuussa ja minä sain olla paikalla. Tämä kuulostaa ehkä hieman hurmokselliselta, mutta olen aivan älyttömän kiitollinen siitä, mitä kaikkea olen saanut elämässäni kokea. Michael Jackson konsertoi lähes 40-vuotisen uransa ainoan kerran Suomessa juuri minun faniaikanani, ja sain olla paikalla. Ja nyt ennen minun syntymääni perustettu Hanoi Rocks tuli Joensuuhun. Nämä ovat minulle todella isoja asioita, vaikka moni ei varmaan voikaan käsittää :)

Olen todella surullinen siitä, että liian moni ystäväni ja tuttavani on lopettanut elämänsä kesken niin nuorena. Mistä kaikesta he ovatkaan jääneet paitsi. Aina, kun koen jotakin ultimaalisen hienoa, ajattelen, että haluaisin kertoa tästä V:lle, haluaisin näyttää tämän hänelle, haluaisin antaa hänenkin kokea tämän. Esimerkiksi Amsterdamissa meinasin pakahtua siihen tietoon, että olen itse seissyt siellä jo kahdesti, kun taas V ei päässyt sinne koskaan, vaikka se oli meidän yhteinen unelmamme. Mutta no joo, olen taas tänään sentimentaalisella tuulella :')