...Vaikka en ole vähään aikaan kirjoittanutkaan. Ei ole inspiroinut. Mutta mutta, mitähän tässä olisi tapahtunut. Aivan törkeän työrupeaman jälkeen nyt on koko tämä viikko vapaata. Näin vapaalla ollessaan sitä taas tajuaa, ettei mikään summa voi korvata vapaata kesäpäivää... Mutta ei auta kun palata taas ensi viikolla töihin.

Lauantaina aloittelin vapaita kavereiden kanssa alkoholipitoisesti. Katsottiin baarissa Euroviisut :)
Sunnuntaina käytiin P:n kanssa tivolissa; sinnekin ehdittiin tuntia ennen kuin koko tivoli lähti kaupungista... Mutta ehdittiinpäs kuitenkin. Käytiin maailmanpyörässä ajelemassa :)

1598579.jpg

Eilen ajelin äiteen vuokraamalle kesämökille Onkamoon ja olin siellä yötä. Äsken palailin kotiin. Ihan kelpo mökki, ja hyvät säätkin osuivat kohdalle: sain mojovat rusketusraidat Tunisian raitoja korvaamaan! Kävin myös uimassa, tai no, ainakin kääntymässä vedessä, ellei sitä uimiseksi voi kutsua :) Oli kiva myös viettää kunnolla aikaa äipän kanssa pitkästä aikaa. Ihan kahdestaan siellä siis palloiltiin. Äiti vielä jäi lomailemaan.

Loppuviikon aikana pitäisi vielä metsästää kesätakki ja -kengät. Yritin jo yhtenä päivänä, tuloksetta. Damn.

Muuten olenkin luvannut itselleni olla lupaamatta mitään tällä viikolla. Yritän oikeasti vain rentoutua ja saada tämän stressin pois. Olen iloinen jo pelkästään siitä, että olen saanut parissa päivässä luettua 200 sivua Sofi Oksasen uusinta kirjaa, Puhdistusta. Kirjojen lukeminenkin on jäänyt töiden myötä niin paitsioon, etten olisi ikinä itsestäni uskonut. Mutta nyt olen taas löytänyt kirjaan uppoutumisen riemun ja yritän pitää siitä kiinni myös sitten, kun työt puskevat taas niskaan.

Hyviä kesäpäiviä toivottelen myös kaikille muille!