"Tällaista on ehkä olla nuori:
kerrankin unohtaa kaikki se vakava,
mitä on huomenna ja vittu ikinä."
-pmmp-

Kaipaan nuoruudestani juuri tuota, huolettomuutta ja hetkessä elämistä. Kaikki vannovat aina, että eivät kasva ikinä aikuiseksi, mutta kun kaikki kasvavat. Minä olin teininä ihan huoleton, en miettinyt pieniä asioita, kuten mistä saan ruokaa festareilla, kun käytin kaikki loput rahat levyihin tai mitä tapahtuu, jos menen noiden itseäni kymmenen vuotta vanhempien miesten telttaan. En myöskään miettinyt isoja asioita, kuten mikä minusta tulee isona ja pitäisikö jo olla työkokemusta ja niin edelleen... Olin vain, roikuin kaupungilla ja annoin asioiden mennä omalla painollaan.

Jossakin vaiheessa, salakavalasti, aloin miettiä tulevaisuutta. Opiskelua, työtä, perhettä, terveyttä. En haluaisi miettiä sellaista, mutta kun vain mietin. Haluaisin olla edelleen se nuori ja huoleton, nakata paskat töistä ja muista, mutta kun en vain osaa enää. Muutos tapahtui jossakin vaiheessa yliopistoa. Kun aloitin yliopiston, olin vielä ihan hulabaloo. En miettinyt järkevästi minne hain opiskelemaan, kunhan vain hain.
 Ja hyvinhän minun kävi.
 Asian ydin onkin se, että minulle on aina käynyt hyvin. Miksi stressata ja miettiä, kun stressaamatta ja miettimättäkin asiat järjestyvät? Luulen, että osa "kalkkikseksi muuttumistani" on peräisin myös parisuhteesta. Niihin aikoihin aloin muuttua, niin kuin kaikki alkavat.

Eivät ihmiset pysy nuorina. Hyvät teinit, uskokaa kun täti puhuu.

Kesäisin minuun iskee aina hullu nuoruudenkuume, haluan elää taas niin kuin 16-vuotiaana. Ja sitten käy jotain sellaista kuin viime kesänä. Äh.

Nytkin jänskään ihan hulluna meidän Tunisian matkaa (perjantaina lähdetään!), vaikka teininä menin ensimmäiselle ulkomaanmatkallenikin pää kolmantena jalkana, pelkäämättä mitään, vedin kaikki päihteet mitä eteen tuli ja pussasin kaikkia miehiä, ketä eteen tuli.
Haluaisin olla vielä ihan vähän sellainen.